Sitä, se

Läpi sisäisen pimeyteni
Minä muutun
Haen tuntematonta muotoa
Vierasta

Puhun sieluille
Talvisten öiden varistessa
Tuhkana muistoiksi

En ole pitkään aikaan ollut näin kyvytön
Tietämään miltä minusta tuntuu
Tai sanoittamaan sitä

itseviha

hoen itselleni pimeinä hetkinäni

tämä en ole minä

tämä en ole minä

tämä en ole minä

kuin se olisi mantra

ja hyvittäisi kaiken sen

mitä olen tehnyt

tai ollut tekemättä

tämä en ole minä

tämä en ole minä

tämä en ole minä

mutta toisaalta

olen alkanut jo unohtaa miltä valo näyttää

ja toisaalta

kestäisivätkö silmäni sitä

mitä valo paljastaa

kaiken pimeyden takana

helpottaisiko se

näkemistä

jos ylipäätään ei halua nähdä

minulla on kaksi tunnetilaa

vihainen ja surullinen

siinä välillä ei ole mitään

tämä en ole minä

harmaudesta toiseen

en ole edes varma onko minulla enää silmiä

mutta toisaalta

tarvitsenko minä niitä

sotakorvaus

olen eksynyt
niihin mustiin luoliin

ilma maistuu raudalta ja mineraaleilta
en näe mitään

en kuule kuin harhat pääni sisällä
ja välillä ehkä vähän ulkopuolellakin

haluaisin huutaa
mutta huuleni ovat rohtuneet yhteen
kurkkuni on karhea kuin selkäni takana oleva kallio
ja minä palelen

palelen yksin ja hiljaa
kun pimeys koskettelee aistejani
erittäin sopimattomalla tavalla


hyväilen arpia olkapäässäni
hampaidesi jättämää arpikudosta

tässä hetkessä jopa kipu tuntuisi hyvältä

minä en usko enkeleihin vieläkään

en pelkäisi mitään pahaa sillä sinä olet minun kanssani

jos olisi aikaa, jota en tunnista
päälleni sataa taivaan mustia kyyneleitä

kuulen hiljaa sinut
kuin kaikuna jostain kaukaa

ja kuin ajaton maa
kuljen vasten valkeaa

jos kurotan pimeässä
pimeän laidan yli
taakse mustuuden ja verhon
haparoin

ja sormiini osuu sudenturkkia
valkoista ja karkeaa
minun ei tarvitse nähdä että se on valkoinen
minä vain tiedän että se on

minusta on mukavaa
että olet yhä siinä

Käske minun avata silmäni

tunnen vain yhden taivaan
jolla tähdet ovat oikein päin

niiden lämpö ei riitä kutittamaan
talven kalvistamaa nahkaani

joskus pelkään, että
olen kulkenut liian pitkään
yksin

sillä osaan olla yksin
maailmankaikkeudessa
ja tiedän mitä on olla pieni
ja koko maailman kannalta mitätön

mutta en osaa asettua
en halua asettua
enkä rakastaa
tai olla kenenkään kanssa

joskus tummina hetkinä
jäiset suudelmat saavuttavat sydänveren

ja hengitystiet luhistuvat tuhkaksi

kun painan pääni jäätyneelle turpeelle

odota minua uneni takana,
kosketusetäisyydellä

lopeta minut

minulla ei ole muuta kuin käsin kosketeltava yksinäisyys
    kuristun sen pohjattomaan syleilyyn

            olen väsynyt mutta en uskalla nukkua
vaikka uni on ollut ainoa turvani                           kaikkina kylminä öinä joina kyyneleet jäätyivät silmiini

jossain vaiheessa vain katosin
                        enkä enää tiedä missä olen

                                                           ja minuun sattuu



                                                                                              minä pyydän
                                                                                                                  Minä Pyydän


                                                          päästä minut jo pois
 

Eadem mutata resurgo (Nousen jälleen muuttuneena ja silti ennallani)

mietitkö koskaan miten paljon olet minua haavoittanut
miten syvälle lihaani sinun teräsi olet upottanut

sininen myrkky leviää pitkin suonistoani
enkä myönnä ääneen
miten paljon minuun sattuu

olen kiinnostunut äänistä
niistä useista jotka puhuvat minulle
unen ja valveen rajalla

niistä ei saa selvää
eivätkä ne useinkaan puhu juuri minulle
ja joskus kun ne puhuvat
niiden tarinat ovat kauheita

sitten on se yksi ääni
ainoa todellinen
jonka olemassa olosta olen varma

havahdun siihen
ja tunnen miten
molekyylit alkavat liikehtiä levottomasti

tunnen miten
kaikki painajaiseni pakenevat pois

riisu minut aseista
anna minun itkeä itseni tyhjäksi
rakasta minut ehjäksi

äänesi ajaton resonointi
sotkeudun magneettikenttiin
sähkövirta iskee lävitseni

uudestaan ja uudestaan

aika on ulottuvuutena armoton
se repii meitä erilleen

kaiun takana on vain tyhjää
ajaudun patopisteeseen
laminaarinen virtaus kiskoo minut mukaansa
ja liu’un kohti transitiovaihetta

 

kunnes kaikki on mustaa
ja minä tukehdun
hapettomuuteen

sydämeni värisee
eikä kukaan kuule sitä

aamuöisillä pitkospuilla
suottaret kikattavat kylpiessään
suonsilmäkkeissä

houkutellen harhateille
kulkijaa katoamaan

susi meistä etummaisena
polunlöytäjänä
enkä minä kyseenalaista
sen iäistä, periytyvää tietoa
näistä asioista

en muista kokeneeni
suurempaa turvallisuuden tunnetta
kuin valkoisen suden kanssa
aamuhämärässä järven rannalla

hauki polskahtaa rantavedessä
sielläkin ollaan vielä hereillä

jos minusta katoaa osa
voitko rakastaa minua vielä

tumma vesi puhuu minulle yhä
ja unissani tunnen kuinka
näkymättömät kädet kiskovat minua
pimeyteen ja
valo heikkenee

en tiedä voiko ihminen muuttua
niin täysin
muutamassa päivässä

perjantaina käy nukkumaan
ja herää sunnuntaina täysin eri ihmisenä

mutta 8 naisen kanssa
samassa tuvassa on
turvallista nukkua

jossain sisälläni silti
toivon, että minulla olisi vielä joku
joka haluaisi huolehtia minusta

en ole vielä
tarpeeksi vahva

suden hetkellä

se loppuu
jos sen on tarkoitettu loppua

vesilätäköiden
tummat vetiset silmät

tuijottavat aamuöistä taivasta

en uskalla puhua
kun pimein hetki kääntyy
aamuksi

Ilman sinua
olen kuin
hapeton tila
planeetta ilman vettä
sammuneen tähden aurinkokunnassa

Olisin kuollut
kuin kivi
peittynyt kadonneen elämän pölyyn
ja haipumassa pimeyteen itsekin

Olisin vain savuavia raunioita
palava maa
olisin entropia
ja minuun mahtuisi kaikki se tyhjyys
jonka voit avaruudesta kerätä

Olisin karannut asteroidi
kellumassa kohti ajattomuutta
ja ei-mitään
eksymässä pois
vailla painovoimaa

Olisin kompassi
joka ei tiedä suuntaa
jossa neula pyörii loputtomiin

Ole minulle
painovoima ja magneettikenttä

Loiston valo horisontissa
pitkän tuuliajon jälkeen

Katoava ranta hengittää, älä unohda

olen tehnyt parhaani pitääkseni tulet palamassa
alan jo unohtaa kuka olin

 

lähellä ja kaukana,
unessa ja taas valveilla,
kyyneleideni kosketuksesta

maa palaa tuhkaksi

jalkojeni alla

 

nukun yöni noidankehissä
en tiedä suojelenko itseäni
vai muuta maailmaa
pidänkö itseäni vankina
vai olenko oikeasti vapaa

 

unieni selittämättömät symbolit
sudennahka kutiaa
sudenturkki pääni alla
saksalaisen sotilaan kuiskaileva ääni

 

 

miksi tuli palaa?