Käske minun avata silmäni

tunnen vain yhden taivaan
jolla tähdet ovat oikein päin

niiden lämpö ei riitä kutittamaan
talven kalvistamaa nahkaani

joskus pelkään, että
olen kulkenut liian pitkään
yksin

sillä osaan olla yksin
maailmankaikkeudessa
ja tiedän mitä on olla pieni
ja koko maailman kannalta mitätön

mutta en osaa asettua
en halua asettua
enkä rakastaa
tai olla kenenkään kanssa

joskus tummina hetkinä
jäiset suudelmat saavuttavat sydänveren

ja hengitystiet luhistuvat tuhkaksi

kun painan pääni jäätyneelle turpeelle

odota minua uneni takana,
kosketusetäisyydellä

anna minun laulaa

olen vain puu
joka virran ylle kumartuu

sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan

jos aikaa on

palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa

sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini

minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä

minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona

olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää

sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun

olen vapaa

olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa

puoliintumisaika

unenpehmoiset puut
pitäisikö minun maistaa auringonnousu

pakkanen silittää ihoani
olenko ainoa jota ei palele

susi sukeltaa puuterilumeen
musta veri täyttää keuhkoni

en halunnut taas puhua kuolemasta(ni?)
mutta en oikeastaan ole miettinyt muuta aikoihin

mikä on kuoleman puoliintumisaika?