äänesi ajaton resonointi
sotkeudun magneettikenttiin
sähkövirta iskee lävitseni

uudestaan ja uudestaan

aika on ulottuvuutena armoton
se repii meitä erilleen

kaiun takana on vain tyhjää
ajaudun patopisteeseen
laminaarinen virtaus kiskoo minut mukaansa
ja liu’un kohti transitiovaihetta

 

kunnes kaikki on mustaa
ja minä tukehdun
hapettomuuteen

sydämeni värisee
eikä kukaan kuule sitä