anna minun laulaa

olen vain puu
joka virran ylle kumartuu

sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan

jos aikaa on

palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa

sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini

minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä

minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona

olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää

sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun

olen vapaa

olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa

unihoure

                          punaisia välähdyksiä toisella rannalla
mustia varjoja silmä nurkassa
         kun katson, ovat ne jo poissa

               susi kuulee minun näkyni
minun vaistoni kieltää tuijottamasta pimeyteen
                           sillä ne eivät ole esiäitejä, jotka natisevat puissa
                                                                                              vaan jotain paljon synkempää

       susi tanssii näkymättömien kanssa

minä en uskalla katsoa edes selkäni taakse

     polun päässä mutkasta ilmestyy toinen hahmo
               hahmo suden kanssa ja tunnistan sen kuvakseni

                                    heijastus lipuu kohti
                          ja minä vedän meidät pois polulta
                   kiroan jäätynyttä maata jaloissani
                                                  joka paljastaa jokaisen liikkeeni



                            seison hennossa pajukossa
              kun henget lipuvat ohitseni
                        sydämeni lyö ja kuulen hengitykseni kireyden

jäätynyt maa nielee minun jälkeni

         ja metsänpeitossa minä kysyn sudelta

kuoriutuuko paleltunut ihoni pois?

entä jos vereni ei riitäkään niille?

7 tunnin vaellus talvierämaassa

Kuin olisi herännyt keskelle unta.

Luolan katto kaartuu päälleni uhkaavana.

Tunti auringonlaskuun.

Jalat jäätyvät kiinni maahan.

Minua pelottaa.

mustien syysöiden himmennettyä
valkoiseen uneen, hellän kylmyyden syleilyyn

sielut piirtyvät tarkasti
öisen taivaan syvyyttä vasten

sinä valitsit minut
melkein kolme ajankiertoa sitten

mutta en ole kesyyntynyt tippaakaan
sama villi naarassusi minä olen yhä

enkä minä muutu muuksi