aamuöisillä pitkospuilla
suottaret kikattavat kylpiessään
suonsilmäkkeissä
houkutellen harhateille
kulkijaa katoamaan
susi meistä etummaisena
polunlöytäjänä
enkä minä kyseenalaista
sen iäistä, periytyvää tietoa
näistä asioista
en muista kokeneeni
suurempaa turvallisuuden tunnetta
kuin valkoisen suden kanssa
aamuhämärässä järven rannalla
hauki polskahtaa rantavedessä
sielläkin ollaan vielä hereillä
Yön lävitse liukuu vaivattomin liikkein Valkoinen Susi.
Suon reunassa villatupsuja.
On helppo olla hengittämättä, ettei hetki rikkoudu,
yöperhoset lepattele harhateille.
Järvi syö kaiken valon,
musta kita hohkaa kylmää.
Pelko asuu
niissä lähteissä ja syvänteissä.
Petokalan tavoin ui kiinni saaliinsa.
Vanhat mahdit opettivat minut pelkäämään mustaa vettä.
Sydämenlyönnit ovat ajan mittayksiköitä.
Niinä tunteina moni näky on harhaa ja polut katoavat ilmoittamatta.
Minä luotan vain mustaturkkiseen koiraan,
kun polut johtavat väärään suuntaan.
