once in a lifetime

minulla on ollut rakkauksia
joiden sielunkumppanuuteen olen uskonut

mutta sinä olet kuin vieras maa
tuntematon
houkutteleva

ja minä olen heikko tuntemattoman edessä

tulella leikkiä

kiertäen kuin kaksi sutta

toinen toisiaan

iäisyyden kehää

väsytystanssissa

kirjailtu metalli

kaksiteräisen miekan

suutelee metallia

maultaan tuttua

murtumatonta

taistelun synnyttämä kiihko

pitkä ja raju esileikki

savuavien raunioiden seassa

rakastelen kanssasi auringonnousuun

iätön

ajattoman takojan ajaton tuli
työstää ajatonta metallia

antaa sille sen
muodon
rakenteen
vahvuuden

tarkoituksen
taivuttaa muttei murra

jokin sinussa sanoi nimeni kerran
sanattomalla kielellä

nimen
jota ei ole lausuttu
moneen ajankiertoon

olin jo unohtanut
miten sen vokaalit
liukuvat
pitkin kieltä,
huulia

sen värinä
kalloluissa

täyttää
minut



kupeellasi

miekka


tutusta metallista


tunnenko sinut, soturi?

Sitä, se

Läpi sisäisen pimeyteni
Minä muutun
Haen tuntematonta muotoa
Vierasta

Puhun sieluille
Talvisten öiden varistessa
Tuhkana muistoiksi

En ole pitkään aikaan ollut näin kyvytön
Tietämään miltä minusta tuntuu
Tai sanoittamaan sitä

aika-avaruus-ihmisyys

en voi luvata

sillä ihmisellä ei ole

valtuuksia

luvata yhtään mitään

mitä aika ei ottaisi kuitenkin pois

ja iättömyyden syvät kuilut

erottaisi tästä hetkestä

olen rakastanut tällä

samalla vakavuudella vain kahta

ja ehkä joskus tulee kolmaskin

mistä sen tietäisin

en näe aikaa pidemmälle

en voi luvata

että löydän sinut seuraavassa elämässä

en voi luvata

että suteni muistaisi sinut

en ole edes varma

odotanko seuraavaa elinikää kanssasi

kun en voi luvata sinulle edes tätä

mistä tiedän jos

uudelleensyntyminen

polttaa muistikuvani karrelle

kuin sähkömagneettinen pulssi virtapiirit

repaleiset reunat

jotka tuuli puhaltaa tuhkaksi

minä kuolen joskus

kaikki mistä olen varma

on vain tämä hetki

ota se

koska maailmankaikkeuden universaalien säädösten mukaan

minä en voi luvata sinulle muuta

en pelkäisi mitään pahaa sillä sinä olet minun kanssani

jos olisi aikaa, jota en tunnista
päälleni sataa taivaan mustia kyyneleitä

kuulen hiljaa sinut
kuin kaikuna jostain kaukaa

ja kuin ajaton maa
kuljen vasten valkeaa

jos kurotan pimeässä
pimeän laidan yli
taakse mustuuden ja verhon
haparoin

ja sormiini osuu sudenturkkia
valkoista ja karkeaa
minun ei tarvitse nähdä että se on valkoinen
minä vain tiedän että se on

minusta on mukavaa
että olet yhä siinä

anna minun laulaa

olen vain puu
joka virran ylle kumartuu

sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan

jos aikaa on

palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa

sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini

minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä

minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona

olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää

sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun

olen vapaa

olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa

Eadem mutata resurgo (Nousen jälleen muuttuneena ja silti ennallani)

mietitkö koskaan miten paljon olet minua haavoittanut
miten syvälle lihaani sinun teräsi olet upottanut

sininen myrkky leviää pitkin suonistoani
enkä myönnä ääneen
miten paljon minuun sattuu

olen kiinnostunut äänistä
niistä useista jotka puhuvat minulle
unen ja valveen rajalla

niistä ei saa selvää
eivätkä ne useinkaan puhu juuri minulle
ja joskus kun ne puhuvat
niiden tarinat ovat kauheita

sitten on se yksi ääni
ainoa todellinen
jonka olemassa olosta olen varma

havahdun siihen
ja tunnen miten
molekyylit alkavat liikehtiä levottomasti

tunnen miten
kaikki painajaiseni pakenevat pois

jos minusta katoaa osa
voitko rakastaa minua vielä

tumma vesi puhuu minulle yhä
ja unissani tunnen kuinka
näkymättömät kädet kiskovat minua
pimeyteen ja
valo heikkenee

en tiedä voiko ihminen muuttua
niin täysin
muutamassa päivässä

perjantaina käy nukkumaan
ja herää sunnuntaina täysin eri ihmisenä

mutta 8 naisen kanssa
samassa tuvassa on
turvallista nukkua

jossain sisälläni silti
toivon, että minulla olisi vielä joku
joka haluaisi huolehtia minusta

en ole vielä
tarpeeksi vahva

2. lokakuuta 2010

saksalainen sotilas
rajan takaa

hipaisee hiuksiani unessa
kuiskaa korvaani

kuin puhuisi rakkaalle

1. lokakuuta 2010

valkoinen lakana
niin verenmusta

viheltäviä pommeja
kiviä raunioita sirpaleita

vaaleat hiukset kisailivat joskus tuulessa
nyt paikoillaan ilman tuulta

saksalaisen sotilaan käsivarsilla
stirb nicht vor mir

Ilman sinua
olen kuin
hapeton tila
planeetta ilman vettä
sammuneen tähden aurinkokunnassa

Olisin kuollut
kuin kivi
peittynyt kadonneen elämän pölyyn
ja haipumassa pimeyteen itsekin

Olisin vain savuavia raunioita
palava maa
olisin entropia
ja minuun mahtuisi kaikki se tyhjyys
jonka voit avaruudesta kerätä

Olisin karannut asteroidi
kellumassa kohti ajattomuutta
ja ei-mitään
eksymässä pois
vailla painovoimaa

Olisin kompassi
joka ei tiedä suuntaa
jossa neula pyörii loputtomiin

Ole minulle
painovoima ja magneettikenttä

Loiston valo horisontissa
pitkän tuuliajon jälkeen