iätön

ajattoman takojan ajaton tuli
työstää ajatonta metallia

antaa sille sen
muodon
rakenteen
vahvuuden

tarkoituksen
taivuttaa muttei murra

jokin sinussa sanoi nimeni kerran
sanattomalla kielellä

nimen
jota ei ole lausuttu
moneen ajankiertoon

olin jo unohtanut
miten sen vokaalit
liukuvat
pitkin kieltä,
huulia

sen värinä
kalloluissa

täyttää
minut



kupeellasi

miekka


tutusta metallista


tunnenko sinut, soturi?

riisu minut aseista
anna minun itkeä itseni tyhjäksi
rakasta minut ehjäksi

Nokkosperhonen

Vanha sielu aloitti uuden matkan
ja kirkossa istuvat pienet lapset saivat minutkin pelkäämään kuolemaa.

Välillä palaan niihin muistikuviin
keskiaikaisen kirkon katon alla liihottavasta
nokkosperhosesta, joka oli näyttäytynyt ihmisille
ennen hautajaisia
ja tuli vielä seuraksi muistotilaisuuteen.

Ne, jotka uskoivat,
uskoivat siihen, että
vanha sielu oli ottanut uuden muodon.
En ole unohtanut sitä, miten kaikki henkäisivät
vainajan nimen,
perhosen liihotellessa pappilassa.

Se oli niin absurdia
ja pienet lapset saivat minutkin uskomaan näkymättömään.
Siskon tyttö antoi isoisoäidille kukkasen ikkunalaudalle
ja minä otin hänet käsieni suojiin, varoen rikkomasta
nokkosperhosen siipiä ja heitin oven raosta vapauteen.

Olisihan se suloinen ajatus,
vanha linnunluinen ihminen
muuttunut kauniiksi perhoseksi,
kauniiksi kuten hän joskus oli
ja kuten hänen sielunsa oli.

Välillä unohdun muistikuvaan siitä,
miten perhonen rauhoittui käsieni suojiin,
kuin kosketukseni olisi ollut tuttu.

Ilman sinua
olen kuin
hapeton tila
planeetta ilman vettä
sammuneen tähden aurinkokunnassa

Olisin kuollut
kuin kivi
peittynyt kadonneen elämän pölyyn
ja haipumassa pimeyteen itsekin

Olisin vain savuavia raunioita
palava maa
olisin entropia
ja minuun mahtuisi kaikki se tyhjyys
jonka voit avaruudesta kerätä

Olisin karannut asteroidi
kellumassa kohti ajattomuutta
ja ei-mitään
eksymässä pois
vailla painovoimaa

Olisin kompassi
joka ei tiedä suuntaa
jossa neula pyörii loputtomiin

Ole minulle
painovoima ja magneettikenttä

Loiston valo horisontissa
pitkän tuuliajon jälkeen

Katoava ranta hengittää, älä unohda

olen tehnyt parhaani pitääkseni tulet palamassa
alan jo unohtaa kuka olin

 

lähellä ja kaukana,
unessa ja taas valveilla,
kyyneleideni kosketuksesta

maa palaa tuhkaksi

jalkojeni alla

 

nukun yöni noidankehissä
en tiedä suojelenko itseäni
vai muuta maailmaa
pidänkö itseäni vankina
vai olenko oikeasti vapaa

 

unieni selittämättömät symbolit
sudennahka kutiaa
sudenturkki pääni alla
saksalaisen sotilaan kuiskaileva ääni

 

 

miksi tuli palaa?