puoliintumisaika

unenpehmoiset puut
pitäisikö minun maistaa auringonnousu

pakkanen silittää ihoani
olenko ainoa jota ei palele

susi sukeltaa puuterilumeen
musta veri täyttää keuhkoni

en halunnut taas puhua kuolemasta(ni?)
mutta en oikeastaan ole miettinyt muuta aikoihin

mikä on kuoleman puoliintumisaika?

unihoure

                          punaisia välähdyksiä toisella rannalla
mustia varjoja silmä nurkassa
         kun katson, ovat ne jo poissa

               susi kuulee minun näkyni
minun vaistoni kieltää tuijottamasta pimeyteen
                           sillä ne eivät ole esiäitejä, jotka natisevat puissa
                                                                                              vaan jotain paljon synkempää

       susi tanssii näkymättömien kanssa

minä en uskalla katsoa edes selkäni taakse

     polun päässä mutkasta ilmestyy toinen hahmo
               hahmo suden kanssa ja tunnistan sen kuvakseni

                                    heijastus lipuu kohti
                          ja minä vedän meidät pois polulta
                   kiroan jäätynyttä maata jaloissani
                                                  joka paljastaa jokaisen liikkeeni



                            seison hennossa pajukossa
              kun henget lipuvat ohitseni
                        sydämeni lyö ja kuulen hengitykseni kireyden

jäätynyt maa nielee minun jälkeni

         ja metsänpeitossa minä kysyn sudelta

kuoriutuuko paleltunut ihoni pois?

entä jos vereni ei riitäkään niille?

Minä olen vanhaa kansaa

anna minun syntyä uudestaan

näinä kipeinä öinä

kun suteni tassut ovat kuluneet halki

ja matka uhkaa loppua

minä aistin yhä

salaisissa paikoissa maan väkevyyden

maan ja elämän läsnäolon

vahvat loitsut

ja niillä sijoilla jos puhuisin

minulle vastattaisiin

niillä sijoilla en ole ikinä eksynyt

niille sijoille olen aina tervetullut

silloinkin kun nilkuttaen

etsin turvapaikkaa

lumokehän sisällä

painan pääni käpäliini

ja nukahdan

aamuöisillä pitkospuilla
suottaret kikattavat kylpiessään
suonsilmäkkeissä

houkutellen harhateille
kulkijaa katoamaan

susi meistä etummaisena
polunlöytäjänä
enkä minä kyseenalaista
sen iäistä, periytyvää tietoa
näistä asioista

en muista kokeneeni
suurempaa turvallisuuden tunnetta
kuin valkoisen suden kanssa
aamuhämärässä järven rannalla

hauki polskahtaa rantavedessä
sielläkin ollaan vielä hereillä

suden hetkellä

se loppuu
jos sen on tarkoitettu loppua

vesilätäköiden
tummat vetiset silmät

tuijottavat aamuöistä taivasta

en uskalla puhua
kun pimein hetki kääntyy
aamuksi

jos tämä kaikki
ei olekaan olemassa

entä jos rauhattomat unet
ovat valveilla oloa

jos minä en olekaan täällä
niin missä minä olen

en pelkää unohtaa
vaikka unohtaisin kaikki

en pelkää eksyä
vaikka en enää löytäisikään takaisin

enkä minä lakkaa kuulemasta
öisin suden askelia

hapuilemasta harmaata karvaa
putoamasta tyhjyyteen silloin kun ei pitäisi

suolla minä juoksen kohti hiljaisuutta
kunnes

minulla on suden käpälät

Katoava ranta hengittää, älä unohda

olen tehnyt parhaani pitääkseni tulet palamassa
alan jo unohtaa kuka olin

 

lähellä ja kaukana,
unessa ja taas valveilla,
kyyneleideni kosketuksesta

maa palaa tuhkaksi

jalkojeni alla

 

nukun yöni noidankehissä
en tiedä suojelenko itseäni
vai muuta maailmaa
pidänkö itseäni vankina
vai olenko oikeasti vapaa

 

unieni selittämättömät symbolit
sudennahka kutiaa
sudenturkki pääni alla
saksalaisen sotilaan kuiskaileva ääni

 

 

miksi tuli palaa?

Portti

kytevän sillan tuoksu
kaukaisia räjähdyksiä jossain horisontissa
taivas on täynnä savua

en tiedä kauanko jaksan vielä hengittää kaiken tämän keskellä
jos suljen silmäni, olen rannalla
sakeavetisen suolammen
sää on syksyisen viileä,
mutta aurinko saa minut villiksi elämästä

tunnen läheisyytesi
valveilla ja unessa
mutta en näe sinua

sydän sulaa hiljalleen pois
hiljainen syke kaikuu vielä jossain
galaksien takana

kun palaan rannalle
en pelkää enää muuta
kuin tunnistanko sinua
ohitse lipuvista ihmisistä
tai jos kosketat minua
muistaako ihoni vielä sinun kätesi karheuden

mustikanvarpujen seassa

tanssii susi

vapain askelin

Katoava ranta

sudenpolkujen mittaiset unet
untuvienjäänteet katoavalla rannalla

muistatko vielä missä olet
missä polku katosi
ja missä suottarien viehkeä kikatus kuului

 

 

näillä main mikään näkemäsi
kuulemasi, haistamasi
ei ole totta
mikään tunne ei ole totta

vielä hetken kun viivyt
et enää muista itseäsikään

 

 

katoavan rannan taika
on unohtaa kaikki
ja nähdä unia
vaikka ei sulkisi silmiään

olemassa olo on toissijaista

tämä on koti

Hukkuessa

Yön lävitse liukuu vaivattomin liikkein Valkoinen Susi.
Suon reunassa villatupsuja.
On helppo olla hengittämättä, ettei hetki rikkoudu,
yöperhoset lepattele harhateille.

Järvi syö kaiken valon,
musta kita hohkaa kylmää.
Pelko asuu
niissä lähteissä ja syvänteissä.
Petokalan tavoin ui kiinni saaliinsa.

Vanhat mahdit opettivat  minut pelkäämään mustaa vettä.

Sydämenlyönnit ovat ajan mittayksiköitä.
Niinä tunteina moni näky on harhaa ja polut katoavat ilmoittamatta.

Minä luotan vain mustaturkkiseen koiraan,
kun polut johtavat väärään suuntaan.