Mein Engel

kaste kertyy pisaroiksi
hämähäkinseitteihin

 

uupunut vartaloni
kouristelee vielä ennen
kuin vajoan pimeän taakse

 

pimeys tuntuu sametilta
lakastuminen tapahtuu huomaamatta
hämähäkit kutovat käärinliinani

juuri kun luulen etten enää herää
kylmä valo koskettelee arkaa nahkaani
enkä myönnä eläväni enää

 

sydänveri vain mustaa myrkkyä
pelkotiloja ja painajaisia
pimeys kiihottaa aisteja

 

hulluus on tässä
ja nyt

 

EN USKO ENKELEIHIN
EN USKO ENKELEIHIN
EN USKO ENKELEIHIN

 

tutut hampaat
pureutuvat luuhun asti
vetävät minut rantaan

 

ja hän,
puhaltaa minuun elämää

aamuöisillä pitkospuilla
suottaret kikattavat kylpiessään
suonsilmäkkeissä

houkutellen harhateille
kulkijaa katoamaan

susi meistä etummaisena
polunlöytäjänä
enkä minä kyseenalaista
sen iäistä, periytyvää tietoa
näistä asioista

en muista kokeneeni
suurempaa turvallisuuden tunnetta
kuin valkoisen suden kanssa
aamuhämärässä järven rannalla

hauki polskahtaa rantavedessä
sielläkin ollaan vielä hereillä

jos tämä kaikki
ei olekaan olemassa

entä jos rauhattomat unet
ovat valveilla oloa

jos minä en olekaan täällä
niin missä minä olen

en pelkää unohtaa
vaikka unohtaisin kaikki

en pelkää eksyä
vaikka en enää löytäisikään takaisin

enkä minä lakkaa kuulemasta
öisin suden askelia

hapuilemasta harmaata karvaa
putoamasta tyhjyyteen silloin kun ei pitäisi

suolla minä juoksen kohti hiljaisuutta
kunnes

minulla on suden käpälät

Portti

kytevän sillan tuoksu
kaukaisia räjähdyksiä jossain horisontissa
taivas on täynnä savua

en tiedä kauanko jaksan vielä hengittää kaiken tämän keskellä
jos suljen silmäni, olen rannalla
sakeavetisen suolammen
sää on syksyisen viileä,
mutta aurinko saa minut villiksi elämästä

tunnen läheisyytesi
valveilla ja unessa
mutta en näe sinua

sydän sulaa hiljalleen pois
hiljainen syke kaikuu vielä jossain
galaksien takana

kun palaan rannalle
en pelkää enää muuta
kuin tunnistanko sinua
ohitse lipuvista ihmisistä
tai jos kosketat minua
muistaako ihoni vielä sinun kätesi karheuden

Katoava ranta

sudenpolkujen mittaiset unet
untuvienjäänteet katoavalla rannalla

muistatko vielä missä olet
missä polku katosi
ja missä suottarien viehkeä kikatus kuului

 

 

näillä main mikään näkemäsi
kuulemasi, haistamasi
ei ole totta
mikään tunne ei ole totta

vielä hetken kun viivyt
et enää muista itseäsikään

 

 

katoavan rannan taika
on unohtaa kaikki
ja nähdä unia
vaikka ei sulkisi silmiään

olemassa olo on toissijaista

tämä on koti

Hukkuessa

Yön lävitse liukuu vaivattomin liikkein Valkoinen Susi.
Suon reunassa villatupsuja.
On helppo olla hengittämättä, ettei hetki rikkoudu,
yöperhoset lepattele harhateille.

Järvi syö kaiken valon,
musta kita hohkaa kylmää.
Pelko asuu
niissä lähteissä ja syvänteissä.
Petokalan tavoin ui kiinni saaliinsa.

Vanhat mahdit opettivat  minut pelkäämään mustaa vettä.

Sydämenlyönnit ovat ajan mittayksiköitä.
Niinä tunteina moni näky on harhaa ja polut katoavat ilmoittamatta.

Minä luotan vain mustaturkkiseen koiraan,
kun polut johtavat väärään suuntaan.