mustia varjoja silmä nurkassa
kun katson, ovat ne jo poissa
susi kuulee minun näkyni
minun vaistoni kieltää tuijottamasta pimeyteen
sillä ne eivät ole esiäitejä, jotka natisevat puissa
vaan jotain paljon synkempää
susi tanssii näkymättömien kanssa
minä en uskalla katsoa edes selkäni taakse
polun päässä mutkasta ilmestyy toinen hahmo
hahmo suden kanssa ja tunnistan sen kuvakseni
heijastus lipuu kohti
ja minä vedän meidät pois polulta
kiroan jäätynyttä maata jaloissani
joka paljastaa jokaisen liikkeeni
seison hennossa pajukossa
kun henget lipuvat ohitseni
sydämeni lyö ja kuulen hengitykseni kireyden
jäätynyt maa nielee minun jälkeni
ja metsänpeitossa minä kysyn sudelta
kuoriutuuko paleltunut ihoni pois?
entä jos vereni ei riitäkään niille?
