trauma -- lapsettomuus -- muodoton rumuus

vanhoja palasia

merivesi sulattaa arpeumat yhteen
hioo sileäksi, pintakiviin

sama musta vesi
samat kylmät sormet ruumiini ympärillä

yritän olla ajattelematta suunnatonta pohjattomuutta
allani vellovaa mustaa syvyyttä

minun traumani kelluu
sisälläni kuin lapsi
josta en voi päästää irti
koska se ei osaisi kuitenkaan uida

Rakasta minua
Huutaa muodoton rumuus
Rakasta minua

Sitä, se

Läpi sisäisen pimeyteni
Minä muutun
Haen tuntematonta muotoa
Vierasta

Puhun sieluille
Talvisten öiden varistessa
Tuhkana muistoiksi

En ole pitkään aikaan ollut näin kyvytön
Tietämään miltä minusta tuntuu
Tai sanoittamaan sitä

aika-avaruus-ihmisyys

en voi luvata

sillä ihmisellä ei ole

valtuuksia

luvata yhtään mitään

mitä aika ei ottaisi kuitenkin pois

ja iättömyyden syvät kuilut

erottaisi tästä hetkestä

olen rakastanut tällä

samalla vakavuudella vain kahta

ja ehkä joskus tulee kolmaskin

mistä sen tietäisin

en näe aikaa pidemmälle

en voi luvata

että löydän sinut seuraavassa elämässä

en voi luvata

että suteni muistaisi sinut

en ole edes varma

odotanko seuraavaa elinikää kanssasi

kun en voi luvata sinulle edes tätä

mistä tiedän jos

uudelleensyntyminen

polttaa muistikuvani karrelle

kuin sähkömagneettinen pulssi virtapiirit

repaleiset reunat

jotka tuuli puhaltaa tuhkaksi

minä kuolen joskus

kaikki mistä olen varma

on vain tämä hetki

ota se

koska maailmankaikkeuden universaalien säädösten mukaan

minä en voi luvata sinulle muuta

sotakorvaus

olen eksynyt
niihin mustiin luoliin

ilma maistuu raudalta ja mineraaleilta
en näe mitään

en kuule kuin harhat pääni sisällä
ja välillä ehkä vähän ulkopuolellakin

haluaisin huutaa
mutta huuleni ovat rohtuneet yhteen
kurkkuni on karhea kuin selkäni takana oleva kallio
ja minä palelen

palelen yksin ja hiljaa
kun pimeys koskettelee aistejani
erittäin sopimattomalla tavalla


hyväilen arpia olkapäässäni
hampaidesi jättämää arpikudosta

tässä hetkessä jopa kipu tuntuisi hyvältä

minä en usko enkeleihin vieläkään

lopeta minut

minulla ei ole muuta kuin käsin kosketeltava yksinäisyys
    kuristun sen pohjattomaan syleilyyn

            olen väsynyt mutta en uskalla nukkua
vaikka uni on ollut ainoa turvani                           kaikkina kylminä öinä joina kyyneleet jäätyivät silmiini

jossain vaiheessa vain katosin
                        enkä enää tiedä missä olen

                                                           ja minuun sattuu



                                                                                              minä pyydän
                                                                                                                  Minä Pyydän


                                                          päästä minut jo pois
 

C2H5OH

lantion kaarella nukkuu koira
aika on kuilu välissämme

me sen reunalla
etäännymme toisistamme
vauhdilla jolla avaruus laajenee ympärillämme

me sen nielussa
ja sisällä,
syvyydessä

repeydymme irti todellisuudesta
kun väsymme sen huonoon käyttöliittymään

todellisuuspaon molekyylikaava C₂H₅OH

Eadem mutata resurgo (Nousen jälleen muuttuneena ja silti ennallani)

mietitkö koskaan miten paljon olet minua haavoittanut
miten syvälle lihaani sinun teräsi olet upottanut

sininen myrkky leviää pitkin suonistoani
enkä myönnä ääneen
miten paljon minuun sattuu

olen kiinnostunut äänistä
niistä useista jotka puhuvat minulle
unen ja valveen rajalla

niistä ei saa selvää
eivätkä ne useinkaan puhu juuri minulle
ja joskus kun ne puhuvat
niiden tarinat ovat kauheita

sitten on se yksi ääni
ainoa todellinen
jonka olemassa olosta olen varma

havahdun siihen
ja tunnen miten
molekyylit alkavat liikehtiä levottomasti

tunnen miten
kaikki painajaiseni pakenevat pois

riisu minut aseista
anna minun itkeä itseni tyhjäksi
rakasta minut ehjäksi