iätön

ajattoman takojan ajaton tuli
työstää ajatonta metallia

antaa sille sen
muodon
rakenteen
vahvuuden

tarkoituksen
taivuttaa muttei murra

jokin sinussa sanoi nimeni kerran
sanattomalla kielellä

nimen
jota ei ole lausuttu
moneen ajankiertoon

olin jo unohtanut
miten sen vokaalit
liukuvat
pitkin kieltä,
huulia

sen värinä
kalloluissa

täyttää
minut



kupeellasi

miekka


tutusta metallista


tunnenko sinut, soturi?

"What do all stories have in common, dear Wolf?" "They end."

en tiedä mitä olet herättänyt minussa

jotakin muinaista, tuntematonta

kerran pois kulunutta

ensimmäinen virhe

en ole kuin muut naiset

toinen virhe

aseistit minut turvaksesi

kolmas virhe

uskollisuudellani on hinta

lieka kaulani ympärillä ei takaa sinun turvallisuuttasi

olen vain palkkasoturi

naisen asussa

sisältä metallia ja sudenhampaita

en koskaan ollut

satujen punahilkka

rakastunut pahoihin susiin

minä olin paha susi

johon punahilkat rakastuivat

en tiedä miksi ikinä luulit muuta

olen ollut susi kauemmin kuin on aikaa

en ole koskaan pelannut sääntöjen mukaan

jos kyse on selviytymisestä

minä varmistan, että voitan aina

ja kaikki helvetti seurasi häntä

keuhkojen täyttyessä raudasta

tuntemattoman kielen jäykän metalliset

taipumattomat

kovat

vokaalit

hengitys

kutsuvana

myrkyllisenä

syntynyt myrskystä

taistelusta

sodasta

miekka nyrkkiin puristetussa kädessä

vapisee

huulet maistaneet verta

ja maistavat vielä uudelleen

minä

olen

nainen

sotakorvaus

olen eksynyt
niihin mustiin luoliin

ilma maistuu raudalta ja mineraaleilta
en näe mitään

en kuule kuin harhat pääni sisällä
ja välillä ehkä vähän ulkopuolellakin

haluaisin huutaa
mutta huuleni ovat rohtuneet yhteen
kurkkuni on karhea kuin selkäni takana oleva kallio
ja minä palelen

palelen yksin ja hiljaa
kun pimeys koskettelee aistejani
erittäin sopimattomalla tavalla


hyväilen arpia olkapäässäni
hampaidesi jättämää arpikudosta

tässä hetkessä jopa kipu tuntuisi hyvältä

minä en usko enkeleihin vieläkään

anna minun laulaa

olen vain puu
joka virran ylle kumartuu

sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan

jos aikaa on

palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa

sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini

minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä

minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona

olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää

sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun

olen vapaa

olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa

Minä olen vanhaa kansaa

anna minun syntyä uudestaan

näinä kipeinä öinä

kun suteni tassut ovat kuluneet halki

ja matka uhkaa loppua

minä aistin yhä

salaisissa paikoissa maan väkevyyden

maan ja elämän läsnäolon

vahvat loitsut

ja niillä sijoilla jos puhuisin

minulle vastattaisiin

niillä sijoilla en ole ikinä eksynyt

niille sijoille olen aina tervetullut

silloinkin kun nilkuttaen

etsin turvapaikkaa

lumokehän sisällä

painan pääni käpäliini

ja nukahdan

Kotomehtä (Katoava ranta)

luissa minun näkyni
sieluni selittämättömyydet

kirjoitettu pintaan
käppyrämännyn

hiljaisuudessa pakopaikka
yksi ja ainoa todellinen olotila

 

sudenporttien jälkeen
on vain pimeää
seuraavaan aamuun

eivät ne kysele
jotka käyvät porteista

he tietävät
tämä on ainoa koti

turvasatama
tällä puolella unohduksen

pala hopeaa
kirouksen kantajan kaulassa

sudenmuoto on ainoa oikea

 

enkä minä unohda

Katoava ranta

sudenpolkujen mittaiset unet
untuvienjäänteet katoavalla rannalla

muistatko vielä missä olet
missä polku katosi
ja missä suottarien viehkeä kikatus kuului

 

 

näillä main mikään näkemäsi
kuulemasi, haistamasi
ei ole totta
mikään tunne ei ole totta

vielä hetken kun viivyt
et enää muista itseäsikään

 

 

katoavan rannan taika
on unohtaa kaikki
ja nähdä unia
vaikka ei sulkisi silmiään

olemassa olo on toissijaista

tämä on koti

Hukkuessa

Yön lävitse liukuu vaivattomin liikkein Valkoinen Susi.
Suon reunassa villatupsuja.
On helppo olla hengittämättä, ettei hetki rikkoudu,
yöperhoset lepattele harhateille.

Järvi syö kaiken valon,
musta kita hohkaa kylmää.
Pelko asuu
niissä lähteissä ja syvänteissä.
Petokalan tavoin ui kiinni saaliinsa.

Vanhat mahdit opettivat  minut pelkäämään mustaa vettä.

Sydämenlyönnit ovat ajan mittayksiköitä.
Niinä tunteina moni näky on harhaa ja polut katoavat ilmoittamatta.

Minä luotan vain mustaturkkiseen koiraan,
kun polut johtavat väärään suuntaan.

soturin synty

suden reisiluuhun
kaiversivat tulevaisuuteni merkit

naiseksi synnyit
ollakseen luonnollesi ominaista
lempeys ja lämpö
empatia, ymmärrys

olkoon sinulla soturinsydän
tuomassa rohkeutta
löytää todellisen muotosi

tuokoon se myös sitkeyttä,
periksiantamattomuutta,
kestävyyttä

olkoon sinulla metsästäjän
pettämätön vaisto
tuntekoon jalkasi polut
muistakoon kaikki tiet
joita kerran kuljet

vahvistakoon suden sielu sinua matkallasi
auttakoon se sinua valitsemaan oikeat polut
löytämään sisältäsi
muinaiset salaisuudet

tehköön se sinusta

voittamattoman selviytyjän