Kotomehtä (Katoava ranta)

luissa minun näkyni
sieluni selittämättömyydet

kirjoitettu pintaan
käppyrämännyn

hiljaisuudessa pakopaikka
yksi ja ainoa todellinen olotila

 

sudenporttien jälkeen
on vain pimeää
seuraavaan aamuun

eivät ne kysele
jotka käyvät porteista

he tietävät
tämä on ainoa koti

turvasatama
tällä puolella unohduksen

pala hopeaa
kirouksen kantajan kaulassa

sudenmuoto on ainoa oikea

 

enkä minä unohda

jos tämä kaikki
ei olekaan olemassa

entä jos rauhattomat unet
ovat valveilla oloa

jos minä en olekaan täällä
niin missä minä olen

en pelkää unohtaa
vaikka unohtaisin kaikki

en pelkää eksyä
vaikka en enää löytäisikään takaisin

enkä minä lakkaa kuulemasta
öisin suden askelia

hapuilemasta harmaata karvaa
putoamasta tyhjyyteen silloin kun ei pitäisi

suolla minä juoksen kohti hiljaisuutta
kunnes

minulla on suden käpälät

Katoava ranta hengittää, älä unohda

olen tehnyt parhaani pitääkseni tulet palamassa
alan jo unohtaa kuka olin

 

lähellä ja kaukana,
unessa ja taas valveilla,
kyyneleideni kosketuksesta

maa palaa tuhkaksi

jalkojeni alla

 

nukun yöni noidankehissä
en tiedä suojelenko itseäni
vai muuta maailmaa
pidänkö itseäni vankina
vai olenko oikeasti vapaa

 

unieni selittämättömät symbolit
sudennahka kutiaa
sudenturkki pääni alla
saksalaisen sotilaan kuiskaileva ääni

 

 

miksi tuli palaa?

Portti

kytevän sillan tuoksu
kaukaisia räjähdyksiä jossain horisontissa
taivas on täynnä savua

en tiedä kauanko jaksan vielä hengittää kaiken tämän keskellä
jos suljen silmäni, olen rannalla
sakeavetisen suolammen
sää on syksyisen viileä,
mutta aurinko saa minut villiksi elämästä

tunnen läheisyytesi
valveilla ja unessa
mutta en näe sinua

sydän sulaa hiljalleen pois
hiljainen syke kaikuu vielä jossain
galaksien takana

kun palaan rannalle
en pelkää enää muuta
kuin tunnistanko sinua
ohitse lipuvista ihmisistä
tai jos kosketat minua
muistaako ihoni vielä sinun kätesi karheuden

mustikanvarpujen seassa

tanssii susi

vapain askelin

Katoava ranta

sudenpolkujen mittaiset unet
untuvienjäänteet katoavalla rannalla

muistatko vielä missä olet
missä polku katosi
ja missä suottarien viehkeä kikatus kuului

 

 

näillä main mikään näkemäsi
kuulemasi, haistamasi
ei ole totta
mikään tunne ei ole totta

vielä hetken kun viivyt
et enää muista itseäsikään

 

 

katoavan rannan taika
on unohtaa kaikki
ja nähdä unia
vaikka ei sulkisi silmiään

olemassa olo on toissijaista

tämä on koti

Hukkuessa

Yön lävitse liukuu vaivattomin liikkein Valkoinen Susi.
Suon reunassa villatupsuja.
On helppo olla hengittämättä, ettei hetki rikkoudu,
yöperhoset lepattele harhateille.

Järvi syö kaiken valon,
musta kita hohkaa kylmää.
Pelko asuu
niissä lähteissä ja syvänteissä.
Petokalan tavoin ui kiinni saaliinsa.

Vanhat mahdit opettivat  minut pelkäämään mustaa vettä.

Sydämenlyönnit ovat ajan mittayksiköitä.
Niinä tunteina moni näky on harhaa ja polut katoavat ilmoittamatta.

Minä luotan vain mustaturkkiseen koiraan,
kun polut johtavat väärään suuntaan.