Osoite vaihtuu

 https://hukkaretki.blogspot.com

trauma -- lapsettomuus -- muodoton rumuus

vanhoja palasia

merivesi sulattaa arpeumat yhteen
hioo sileäksi, pintakiviin

sama musta vesi
samat kylmät sormet ruumiini ympärillä

yritän olla ajattelematta suunnatonta pohjattomuutta
allani vellovaa mustaa syvyyttä

minun traumani kelluu
sisälläni kuin lapsi
josta en voi päästää irti
koska se ei osaisi kuitenkaan uida

Rakasta minua
Huutaa muodoton rumuus
Rakasta minua

once in a lifetime

minulla on ollut rakkauksia
joiden sielunkumppanuuteen olen uskonut

mutta sinä olet kuin vieras maa
tuntematon
houkutteleva

ja minä olen heikko tuntemattoman edessä

tulella leikkiä

kiertäen kuin kaksi sutta

toinen toisiaan

iäisyyden kehää

väsytystanssissa

kirjailtu metalli

kaksiteräisen miekan

suutelee metallia

maultaan tuttua

murtumatonta

taistelun synnyttämä kiihko

pitkä ja raju esileikki

savuavien raunioiden seassa

rakastelen kanssasi auringonnousuun

iätön

ajattoman takojan ajaton tuli
työstää ajatonta metallia

antaa sille sen
muodon
rakenteen
vahvuuden

tarkoituksen
taivuttaa muttei murra

jokin sinussa sanoi nimeni kerran
sanattomalla kielellä

nimen
jota ei ole lausuttu
moneen ajankiertoon

olin jo unohtanut
miten sen vokaalit
liukuvat
pitkin kieltä,
huulia

sen värinä
kalloluissa

täyttää
minut



kupeellasi

miekka


tutusta metallista


tunnenko sinut, soturi?

"What do all stories have in common, dear Wolf?" "They end."

en tiedä mitä olet herättänyt minussa

jotakin muinaista, tuntematonta

kerran pois kulunutta

ensimmäinen virhe

en ole kuin muut naiset

toinen virhe

aseistit minut turvaksesi

kolmas virhe

uskollisuudellani on hinta

lieka kaulani ympärillä ei takaa sinun turvallisuuttasi

olen vain palkkasoturi

naisen asussa

sisältä metallia ja sudenhampaita

en koskaan ollut

satujen punahilkka

rakastunut pahoihin susiin

minä olin paha susi

johon punahilkat rakastuivat

en tiedä miksi ikinä luulit muuta

olen ollut susi kauemmin kuin on aikaa

en ole koskaan pelannut sääntöjen mukaan

jos kyse on selviytymisestä

minä varmistan, että voitan aina

ja kaikki helvetti seurasi häntä

keuhkojen täyttyessä raudasta

tuntemattoman kielen jäykän metalliset

taipumattomat

kovat

vokaalit

hengitys

kutsuvana

myrkyllisenä

syntynyt myrskystä

taistelusta

sodasta

miekka nyrkkiin puristetussa kädessä

vapisee

huulet maistaneet verta

ja maistavat vielä uudelleen

minä

olen

nainen

Sitä, se

Läpi sisäisen pimeyteni
Minä muutun
Haen tuntematonta muotoa
Vierasta

Puhun sieluille
Talvisten öiden varistessa
Tuhkana muistoiksi

En ole pitkään aikaan ollut näin kyvytön
Tietämään miltä minusta tuntuu
Tai sanoittamaan sitä

R u c a

En tiedä saisinko ulos sanoja
Väritettynä tunteilla
Sillä ihanalla ruusunpunalla

Ystävyyden ei kuulu tuntua tältä
Kuin ruma salaisuus, josta ei saa puhua
Niin epähaluttu, ettei sen olemassa oloa halua myöntää

Ja silti en voi kauaa säästää itseäni totuudelta
Levottomuuteni kasvaessa
Olet ainoa mielenrauhani

itseviha

hoen itselleni pimeinä hetkinäni

tämä en ole minä

tämä en ole minä

tämä en ole minä

kuin se olisi mantra

ja hyvittäisi kaiken sen

mitä olen tehnyt

tai ollut tekemättä

tämä en ole minä

tämä en ole minä

tämä en ole minä

mutta toisaalta

olen alkanut jo unohtaa miltä valo näyttää

ja toisaalta

kestäisivätkö silmäni sitä

mitä valo paljastaa

kaiken pimeyden takana

helpottaisiko se

näkemistä

jos ylipäätään ei halua nähdä

minulla on kaksi tunnetilaa

vihainen ja surullinen

siinä välillä ei ole mitään

tämä en ole minä

harmaudesta toiseen

en ole edes varma onko minulla enää silmiä

mutta toisaalta

tarvitsenko minä niitä

jos vajoaminen ei lakkaa
katoanko minä

nieleekö mustan veden
tumma syleily
maa peittelee
mustalla mullalla

pirstaloidunko atomeiksi
ja haihdun

jääkö minusta jälkiä
muistipiireihin

olenko jo käytännössä
periaatteessa

mennyttä

aika-avaruus-ihmisyys

en voi luvata

sillä ihmisellä ei ole

valtuuksia

luvata yhtään mitään

mitä aika ei ottaisi kuitenkin pois

ja iättömyyden syvät kuilut

erottaisi tästä hetkestä

olen rakastanut tällä

samalla vakavuudella vain kahta

ja ehkä joskus tulee kolmaskin

mistä sen tietäisin

en näe aikaa pidemmälle

en voi luvata

että löydän sinut seuraavassa elämässä

en voi luvata

että suteni muistaisi sinut

en ole edes varma

odotanko seuraavaa elinikää kanssasi

kun en voi luvata sinulle edes tätä

mistä tiedän jos

uudelleensyntyminen

polttaa muistikuvani karrelle

kuin sähkömagneettinen pulssi virtapiirit

repaleiset reunat

jotka tuuli puhaltaa tuhkaksi

minä kuolen joskus

kaikki mistä olen varma

on vain tämä hetki

ota se

koska maailmankaikkeuden universaalien säädösten mukaan

minä en voi luvata sinulle muuta

sotakorvaus

olen eksynyt
niihin mustiin luoliin

ilma maistuu raudalta ja mineraaleilta
en näe mitään

en kuule kuin harhat pääni sisällä
ja välillä ehkä vähän ulkopuolellakin

haluaisin huutaa
mutta huuleni ovat rohtuneet yhteen
kurkkuni on karhea kuin selkäni takana oleva kallio
ja minä palelen

palelen yksin ja hiljaa
kun pimeys koskettelee aistejani
erittäin sopimattomalla tavalla


hyväilen arpia olkapäässäni
hampaidesi jättämää arpikudosta

tässä hetkessä jopa kipu tuntuisi hyvältä

minä en usko enkeleihin vieläkään

en pelkäisi mitään pahaa sillä sinä olet minun kanssani

jos olisi aikaa, jota en tunnista
päälleni sataa taivaan mustia kyyneleitä

kuulen hiljaa sinut
kuin kaikuna jostain kaukaa

ja kuin ajaton maa
kuljen vasten valkeaa

jos kurotan pimeässä
pimeän laidan yli
taakse mustuuden ja verhon
haparoin

ja sormiini osuu sudenturkkia
valkoista ja karkeaa
minun ei tarvitse nähdä että se on valkoinen
minä vain tiedän että se on

minusta on mukavaa
että olet yhä siinä

Käske minun avata silmäni

tunnen vain yhden taivaan
jolla tähdet ovat oikein päin

niiden lämpö ei riitä kutittamaan
talven kalvistamaa nahkaani

joskus pelkään, että
olen kulkenut liian pitkään
yksin

sillä osaan olla yksin
maailmankaikkeudessa
ja tiedän mitä on olla pieni
ja koko maailman kannalta mitätön

mutta en osaa asettua
en halua asettua
enkä rakastaa
tai olla kenenkään kanssa

joskus tummina hetkinä
jäiset suudelmat saavuttavat sydänveren

ja hengitystiet luhistuvat tuhkaksi

kun painan pääni jäätyneelle turpeelle

odota minua uneni takana,
kosketusetäisyydellä

anna minun laulaa

olen vain puu
joka virran ylle kumartuu

sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan

jos aikaa on

palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa

sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini

minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä

minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona

olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää

sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun

olen vapaa

olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa

puoliintumisaika

unenpehmoiset puut
pitäisikö minun maistaa auringonnousu

pakkanen silittää ihoani
olenko ainoa jota ei palele

susi sukeltaa puuterilumeen
musta veri täyttää keuhkoni

en halunnut taas puhua kuolemasta(ni?)
mutta en oikeastaan ole miettinyt muuta aikoihin

mikä on kuoleman puoliintumisaika?

unihoure

                          punaisia välähdyksiä toisella rannalla
mustia varjoja silmä nurkassa
         kun katson, ovat ne jo poissa

               susi kuulee minun näkyni
minun vaistoni kieltää tuijottamasta pimeyteen
                           sillä ne eivät ole esiäitejä, jotka natisevat puissa
                                                                                              vaan jotain paljon synkempää

       susi tanssii näkymättömien kanssa

minä en uskalla katsoa edes selkäni taakse

     polun päässä mutkasta ilmestyy toinen hahmo
               hahmo suden kanssa ja tunnistan sen kuvakseni

                                    heijastus lipuu kohti
                          ja minä vedän meidät pois polulta
                   kiroan jäätynyttä maata jaloissani
                                                  joka paljastaa jokaisen liikkeeni



                            seison hennossa pajukossa
              kun henget lipuvat ohitseni
                        sydämeni lyö ja kuulen hengitykseni kireyden

jäätynyt maa nielee minun jälkeni

         ja metsänpeitossa minä kysyn sudelta

kuoriutuuko paleltunut ihoni pois?

entä jos vereni ei riitäkään niille?

Minä olen vanhaa kansaa

anna minun syntyä uudestaan

näinä kipeinä öinä

kun suteni tassut ovat kuluneet halki

ja matka uhkaa loppua

minä aistin yhä

salaisissa paikoissa maan väkevyyden

maan ja elämän läsnäolon

vahvat loitsut

ja niillä sijoilla jos puhuisin

minulle vastattaisiin

niillä sijoilla en ole ikinä eksynyt

niille sijoille olen aina tervetullut

silloinkin kun nilkuttaen

etsin turvapaikkaa

lumokehän sisällä

painan pääni käpäliini

ja nukahdan

lopeta minut

minulla ei ole muuta kuin käsin kosketeltava yksinäisyys
    kuristun sen pohjattomaan syleilyyn

            olen väsynyt mutta en uskalla nukkua
vaikka uni on ollut ainoa turvani                           kaikkina kylminä öinä joina kyyneleet jäätyivät silmiini

jossain vaiheessa vain katosin
                        enkä enää tiedä missä olen

                                                           ja minuun sattuu



                                                                                              minä pyydän
                                                                                                                  Minä Pyydän


                                                          päästä minut jo pois