jos vajoaminen ei lakkaa
katoanko minä

nieleekö mustan veden
tumma syleily
maa peittelee
mustalla mullalla

pirstaloidunko atomeiksi
ja haihdun

jääkö minusta jälkiä
muistipiireihin

olenko jo käytännössä
periaatteessa

mennyttä

aika-avaruus-ihmisyys

en voi luvata

sillä ihmisellä ei ole

valtuuksia

luvata yhtään mitään

mitä aika ei ottaisi kuitenkin pois

ja iättömyyden syvät kuilut

erottaisi tästä hetkestä

olen rakastanut tällä

samalla vakavuudella vain kahta

ja ehkä joskus tulee kolmaskin

mistä sen tietäisin

en näe aikaa pidemmälle

en voi luvata

että löydän sinut seuraavassa elämässä

en voi luvata

että suteni muistaisi sinut

en ole edes varma

odotanko seuraavaa elinikää kanssasi

kun en voi luvata sinulle edes tätä

mistä tiedän jos

uudelleensyntyminen

polttaa muistikuvani karrelle

kuin sähkömagneettinen pulssi virtapiirit

repaleiset reunat

jotka tuuli puhaltaa tuhkaksi

minä kuolen joskus

kaikki mistä olen varma

on vain tämä hetki

ota se

koska maailmankaikkeuden universaalien säädösten mukaan

minä en voi luvata sinulle muuta

sotakorvaus

olen eksynyt
niihin mustiin luoliin

ilma maistuu raudalta ja mineraaleilta
en näe mitään

en kuule kuin harhat pääni sisällä
ja välillä ehkä vähän ulkopuolellakin

haluaisin huutaa
mutta huuleni ovat rohtuneet yhteen
kurkkuni on karhea kuin selkäni takana oleva kallio
ja minä palelen

palelen yksin ja hiljaa
kun pimeys koskettelee aistejani
erittäin sopimattomalla tavalla


hyväilen arpia olkapäässäni
hampaidesi jättämää arpikudosta

tässä hetkessä jopa kipu tuntuisi hyvältä

minä en usko enkeleihin vieläkään

en pelkäisi mitään pahaa sillä sinä olet minun kanssani

jos olisi aikaa, jota en tunnista
päälleni sataa taivaan mustia kyyneleitä

kuulen hiljaa sinut
kuin kaikuna jostain kaukaa

ja kuin ajaton maa
kuljen vasten valkeaa

jos kurotan pimeässä
pimeän laidan yli
taakse mustuuden ja verhon
haparoin

ja sormiini osuu sudenturkkia
valkoista ja karkeaa
minun ei tarvitse nähdä että se on valkoinen
minä vain tiedän että se on

minusta on mukavaa
että olet yhä siinä

Käske minun avata silmäni

tunnen vain yhden taivaan
jolla tähdet ovat oikein päin

niiden lämpö ei riitä kutittamaan
talven kalvistamaa nahkaani

joskus pelkään, että
olen kulkenut liian pitkään
yksin

sillä osaan olla yksin
maailmankaikkeudessa
ja tiedän mitä on olla pieni
ja koko maailman kannalta mitätön

mutta en osaa asettua
en halua asettua
enkä rakastaa
tai olla kenenkään kanssa

joskus tummina hetkinä
jäiset suudelmat saavuttavat sydänveren

ja hengitystiet luhistuvat tuhkaksi

kun painan pääni jäätyneelle turpeelle

odota minua uneni takana,
kosketusetäisyydellä

anna minun laulaa

olen vain puu
joka virran ylle kumartuu

sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan

jos aikaa on

palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa

sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini

minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä

minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona

olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää

sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun

olen vapaa

olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa

puoliintumisaika

unenpehmoiset puut
pitäisikö minun maistaa auringonnousu

pakkanen silittää ihoani
olenko ainoa jota ei palele

susi sukeltaa puuterilumeen
musta veri täyttää keuhkoni

en halunnut taas puhua kuolemasta(ni?)
mutta en oikeastaan ole miettinyt muuta aikoihin

mikä on kuoleman puoliintumisaika?