jos olisi aikaa, jota en tunnista
päälleni sataa taivaan mustia kyyneleitä
kuulen hiljaa sinut
kuin kaikuna jostain kaukaa
ja kuin ajaton maa
kuljen vasten valkeaa
jos kurotan pimeässä
pimeän laidan yli
taakse mustuuden ja verhon
haparoin
ja sormiini osuu sudenturkkia
valkoista ja karkeaa
minun ei tarvitse nähdä että se on valkoinen
minä vain tiedän että se on
minusta on mukavaa
että olet yhä siinä
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
torstai 9. huhtikuuta 2015
Käske minun avata silmäni
tunnen vain yhden taivaan
jolla tähdet ovat oikein päin
jolla tähdet ovat oikein päin
niiden lämpö ei riitä kutittamaan
talven kalvistamaa nahkaani
talven kalvistamaa nahkaani
joskus pelkään, että
olen kulkenut liian pitkään
yksin
olen kulkenut liian pitkään
yksin
sillä osaan olla yksin
maailmankaikkeudessa
ja tiedän mitä on olla pieni
ja koko maailman kannalta mitätön
maailmankaikkeudessa
ja tiedän mitä on olla pieni
ja koko maailman kannalta mitätön
mutta en osaa asettua
en halua asettua
enkä rakastaa
tai olla kenenkään kanssa
en halua asettua
enkä rakastaa
tai olla kenenkään kanssa
joskus tummina hetkinä
jäiset suudelmat saavuttavat sydänveren
jäiset suudelmat saavuttavat sydänveren
ja hengitystiet luhistuvat tuhkaksi
kun painan pääni jäätyneelle turpeelle
odota minua uneni takana,
kosketusetäisyydellä
kosketusetäisyydellä
lauantai 7. maaliskuuta 2015
anna minun laulaa
olen vain puu
joka virran ylle kumartuu
sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan
jos aikaa on
palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa
sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini
minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä
minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona
olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää
sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun
olen vapaa
olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa
joka virran ylle kumartuu
sulan pois ihmismuodosta
jossa olen vain ollut vanki
loputtomalta tuntuneen ajan
jos aikaa on
palaan lähteelle
palaan alkuun
palaan rannalle
joka katoaa
sen tehtävä on kadottaa
muistikuvani
ja vaimentaa sähköimpulsini
minä sulan kuun valossa
valkoisella hangella
tumman veden äärellä
minä olen paikassa
jonka tehtävä on vapauttaa minut
minä olen kotona
olen vain paennut kipua
ja kun lopulta uskalsin kohdata sen
en pelännyt sitä enää
sillä rannalla
kohoaa vain yksi varjo
ja se varjo on minun
olen vapaa
olen vain virta
joka vaihtaa suuntaa
lauantai 24. tammikuuta 2015
puoliintumisaika
unenpehmoiset puut
pitäisikö minun maistaa auringonnousu
pakkanen silittää ihoani
olenko ainoa jota ei palele
susi sukeltaa puuterilumeen
musta veri täyttää keuhkoni
en halunnut taas puhua kuolemasta(ni?)
mutta en oikeastaan ole miettinyt muuta aikoihin
mikä on kuoleman puoliintumisaika?
pitäisikö minun maistaa auringonnousu
pakkanen silittää ihoani
olenko ainoa jota ei palele
susi sukeltaa puuterilumeen
musta veri täyttää keuhkoni
en halunnut taas puhua kuolemasta(ni?)
mutta en oikeastaan ole miettinyt muuta aikoihin
mikä on kuoleman puoliintumisaika?
lauantai 22. marraskuuta 2014
unihoure
punaisia välähdyksiä toisella rannalla
mustia varjoja silmä nurkassa
kun katson, ovat ne jo poissa
susi kuulee minun näkyni
minun vaistoni kieltää tuijottamasta pimeyteen
sillä ne eivät ole esiäitejä, jotka natisevat puissa
vaan jotain paljon synkempää
polun päässä mutkasta ilmestyy toinen hahmo
hahmo suden kanssa ja tunnistan sen kuvakseni
heijastus lipuu kohti
ja minä vedän meidät pois polulta
kiroan jäätynyttä maata jaloissani
joka paljastaa jokaisen liikkeeni
seison hennossa pajukossa
kun henget lipuvat ohitseni
sydämeni lyö ja kuulen hengitykseni kireyden
mustia varjoja silmä nurkassa
kun katson, ovat ne jo poissa
susi kuulee minun näkyni
minun vaistoni kieltää tuijottamasta pimeyteen
sillä ne eivät ole esiäitejä, jotka natisevat puissa
vaan jotain paljon synkempää
susi tanssii näkymättömien kanssa
minä en uskalla katsoa edes selkäni taakse
polun päässä mutkasta ilmestyy toinen hahmo
hahmo suden kanssa ja tunnistan sen kuvakseni
heijastus lipuu kohti
ja minä vedän meidät pois polulta
kiroan jäätynyttä maata jaloissani
joka paljastaa jokaisen liikkeeni
seison hennossa pajukossa
kun henget lipuvat ohitseni
sydämeni lyö ja kuulen hengitykseni kireyden
jäätynyt maa nielee minun jälkeni
ja metsänpeitossa minä kysyn sudelta
kuoriutuuko paleltunut ihoni pois?
entä jos vereni ei riitäkään niille?
torstai 6. marraskuuta 2014
Minä olen vanhaa kansaa
anna minun syntyä uudestaan
näinä kipeinä öinä
kun suteni tassut ovat kuluneet halki
ja matka uhkaa loppua
minä aistin yhä
salaisissa paikoissa maan väkevyyden
maan ja elämän läsnäolon
vahvat loitsut
ja niillä sijoilla jos puhuisin
minulle vastattaisiin
niillä sijoilla en ole ikinä eksynyt
niille sijoille olen aina tervetullut
silloinkin kun nilkuttaen
etsin turvapaikkaa
lumokehän sisällä
painan pääni käpäliini
ja nukahdan
perjantai 17. lokakuuta 2014
lopeta minut
minulla ei ole muuta kuin käsin kosketeltava yksinäisyys
kuristun sen pohjattomaan syleilyyn
olen väsynyt mutta en uskalla nukkua
vaikka uni on ollut ainoa turvani kaikkina kylminä öinä joina kyyneleet jäätyivät silmiini
jossain vaiheessa vain katosin
enkä enää tiedä missä olen
ja minuun sattuu
minä pyydän
Minä Pyydän
päästä minut jo pois
kuristun sen pohjattomaan syleilyyn
olen väsynyt mutta en uskalla nukkua
vaikka uni on ollut ainoa turvani kaikkina kylminä öinä joina kyyneleet jäätyivät silmiini
jossain vaiheessa vain katosin
enkä enää tiedä missä olen
ja minuun sattuu
minä pyydän
Minä Pyydän
päästä minut jo pois
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)